|
Uutisia ja ajankohtaisia asioita |
|
Pe 8.5.2009 Kevät on saavuttanut vihdoin Nuuksionkin. Reilu viikko sitten jäät lähtivät Kurjolammesta. Kaakkurikin kävi kääntymässä paikalla, noinkohan on palaamassa puistoon luonnonpesälleen. Haarapääskyt tekevät urakalla pesiään sekä pajulinnut, kirjosiepot ja metsäkirviset ovat ilostuttaneet lauluillaan. Ma 9.3.2009 Kiitos kaikille kotisivuihini palautteita antaneille. Palautetta sain runsain mitoin ja olen niiden pohjalta nyt uusinut sivujani. Kiitos ! La 7.3.2009 Matkaluistelua perheen voimin Tuusulassa. Tuusulanjärvellä on 17km pitkä aurattu luistelutie. Suosittelen pysymään Tuusulan puolella koska Järvenpään puoleinen osuus on paikoin vetinen ja jää suhteellisen ”röpelöinen”. Mainio päiväretkikohde. Ma 2.2.2009 Eerikkilän urheiluopistolla pidettiin Suomen Luontomatkailuliiton ensimmäinen hallituksen kokous. Tämä liitto on erä– ja luonto-opas yhdistyksien sekä alaan liittyvien vastaavien tahojen valtakunnallinen katto-organisaatio. Kotisivut julkaistaan lähiaikoina. Ma 5.1.2009 Ketunpesällä pakkasta 17 astetta. Kurjolampi hyvässä jäässä. Loppuviikosta kokeiltaneen retkiluistelua ja pilkintää paikan päällä. Pe 2.1.2009 Uudet kotisivut alkavat vihdoin hahmottua. Osa sisällöistä on vielä kesken mutta ilme alkaa olla valmis. Toivon sivujen ulkonäön miellyttävän myös katsojia. |
|
Tässä pidetään kaakao ja pipari-hetkeä juuri valmistuneessa pienessä lumikammissa mikä soveltuisi sellaisenaan yhden hengen nukkumapaikaksi mainiosti. Kammin aiempi nimitys oli quinze (kanadasta) ja se soveltuu varsinkin vähälumisina talviaikoina turvasuojaksi loistavasti. |
|
Tälle palstalle lisätään tuoreimmat aina ensin tekstin yläosaan |
|
Hymyilevä Punakettu luonto– ja ohjelmapalvelut Kokemus, laatu, turvallisuus |